torstai 2. maaliskuuta 2017

Laukkojen laaja suku, osa 3


Sipulien eli laukkojen suvussa on kaikille tuttujen lisäksi paljon huonosti tunnettuja, erittäin käyttökelpoisia kasveja -makuelämyksinä, terveyttä tukevina tai koristearvoja omaavina. Messuille pyritään saamaan myyntiin hyvä valikoima sipuleita. Näin ennen messuja Inga tarjoilee maistiaisia aiheesta blogikirjoitusten muodossa.

Parissa aikaisemmassa jutussani olen käsitellyt lähinnä ravintokäyttöön viljelemiäni sipulikasveja. Tässä osassa keskityn niihin, jotka ainakin hankintahetkellä on tarkoitettu pelkäksi silmäniloksi.

Keltalaukka. Kuva: Markku Nuojua
90-luvulla innostuin tilaamaan sipulikasveja työkaverien kanssa kimpassa postimyynnin kautta. Sillä tavalla puutarhaani ilmaantuivat punakukkainen lehtolaukka, keltalaukka ja violettikukkainen ukkolaukka.

Lehtolaukka on sinnitellyt purppuratuomien alla valkovuokkojen seurassa, mutta kasvupaikka on ilmiselvästi leveälehtiselle lajille liian kuiva ja vähäravinteinen. Olen näet tutuilla nähnyt sen levittäytyvän laajoiksi kasvustoiksi muhevalla kasvualustalla. Keltalaukka on yhtä matala ja alkukesällä kukkiva kuin lehtolaukka. Meillä se raukka potee samoja ongelmia kuin lehtolaukka. Puolivarjoisassa rehevällä kasvupaikalla sekin kuulemma levittäytyy mattomaiseksi kasvustoksi.

Kookkaat -jopa toista metriä korkeat- ukko- ja jättilaukat muuttuvat talventörröttäjiksi jo keskellä kesää. Niinpä ne eivät ole saavuttaneet suurta suosiotani. Fiksumpien puutarhureiden palstoilla niiden uljuutta olen päässyt ihailemaan. Jopa niiden lakastumisvaiheen jotkut ovat pystyneet hienosti kätkemään. Nimenomaan kätkemään, ei hoitamaan poisleikkaamalla, sillä jos kukinnan jälkeen ränsistyvän sipulikasvin leikkaa maantasalle, niin se ei ehdi voimistaa talvehtivaa sipuliaan ja seurauksena on vuosi vuodelta näivettyneempi kasvi, joka ei lopulta jaksa edes kukkia.

Mustalaukan nimi kuulosti mielenkiintoiselta. Tilasin sen siemeniä kerran Joylta. Itivät hyvin. Tuli rypäs kapealehtisiä, kauniisti valkoiselta kukkivia sipulikasveja. Kukinnot ovat tiiviitä palloja. Ne houkuttelevat perhosia. Kasvi on siementämällä levittäytynyt hillitysti vuosien saatossa. Mutta mistä ihmeestä tulee nimi mustalaukka.

Vuosia sitten ostin Turun kasvitieteellisestä puutarhasta pikkiriikkisen pisaralaukan taimen. Kun se pari vuotta myöhemmin oli varttunut kukkivaksi, totesi kyläilemässä ollut Särkän Jari: "Tuo ei ole minkään näköinen." Olin samaa mieltä. Jäi raukka räväkämpien varjoon.

Naapuristossani asustelevan kasviharrastajan kanssa tilasimme yhtenä syksynä monenlaisia sipulikasveja. Tilauksen toimittaminen oli hitaanlaista ja epäilimme jo, että maa jäätyy ennen paketin tuloa. Ei ihan jäätynyt ennen, mutta heti istuttamisen jälkeen kylläkin. Seurauksena oli, että harva ilmaantui keväällä kasvun alkuun. Libanoninlaukka on siitä tilauskerrasta ainoa tällä hetkellä jäljellä oleva: valkoinen kukinto on kookas kasvin kokoon suhteutettuna, läheltä tarkasteltuna tosi kaunis kasvi, mutta jää helposti vähälle huomiolle.

Tornionlaakson puutarhassa keskikesällä vieraillessani silmiini osui kirkkaansiniseltä kukkiva sipulikasvilta näyttävä kasvi. Oli kuulemma posliinilaukka. Kasvi on matala ja hentokin, mutta sen harvinaisen hehkuva sinisyys kiinnittää kyllä huomiota.
Tähtilaukka. Kuva: Markku Nuojua

Yhtenä syksynä Turun reissulla mukaani eksyi Kauppilasta tähtilaukan kookas sipuli. Seuraavana kesänä sen kukinta lumosi: oli kuin uudenvuodenyön taivaalla sädehtivä ilotulite. Lehtiä ei näkynyt. Ympärillä kasvavat olivat piilottaneet ne. Mitähän se olisi vaatinut jatkon kannalta? Jäi nimittäin minulla kertakomeudeksi -mieleenpainuvaksi tosin.

Vakkataimesta hankin pari vuotta sitten sinilaukan. Se on kuin posliinilaukan isoveli: yhtä taivaansininen keskikesän kukkija, mutta korkeutta sillä on tuplasti enemmän eikä muodosta tiheää tupasta kuten posliinilaukka.

Samasta osoitteesta on peräisin siperianlaukkani, jonka ulkonäköä ei voi kyllä hemaisevaksi sanoa, mutta se saattaa ollakin hyötykasviksi passelimpi. Sellaisena sitä lienee Suomessa joskus kasvatettukin.

Viinilaukka
Vakkataimesta on peräisin myös viinilaukkani. Se muistuttaa vuosia sitten jostakin hankkimaani pallerolaukkaa. Molempien kukinnot ovat niin tummanpunaisia, että näyttävät lähes mustilta ja säväyttävät kukkapenkissä sopivassa seurassa.

Tässäpä ne laukat, joista itselläni on kokemusta. Sitkeitä kavereita ovat olleet -tähtilaukkaa ja suurimpia jättilaukkoja lukuunottamatta. Ovat pärjänneet omillaan vuodesta toiseen. Eivät ole tarvinneet jakamista tai muuta hyysäystä. Semmoisesta tämmöinen laiska puutarhuri tykkää.

Inga Nuojua on puutarhamessujen taustavoima ja Kotipuutarha-lehden mustan muovin mannekiiniksi tituleeraama oman tiensä kulkija. Ingan lajistoltaan uskomattoman rikkaassa puutarhassa ei rehkitä, vaan keskitytään nauttimaan kaikista luonnon vivahteista. Luomusti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti