torstai 18. toukokuuta 2017

Ohjeita messuvieraille 2017

Ajoreitti pysäköintipaikalle
  • Varauduthan maksamaan sisäänpääsymaksu 5 e / hlö (alle 15 v. ilmaiseksi) käteisellä autosta messualueen portilla! Ruuhkien välttämiseksi kannattaa varata tasaraha valmiiksi. Käteistä kannattaa varata toki myyjiäkin ajatellen, kaikilla ei ole maksupäätettä. Portilta saat myös käsiohjelman, jossa on aluekartta.

    Ryhmille: Portilta pääsee messualueelle jouhevimmin, kun ilmoitatte ryhmän nimen ja osallistujamäärän meille mieluiten edellisenä päivänä tekstiviesillä numeroon 0400704082. Ryhmän vetäjä kerää rahat autossa valmiiksi (5 e /henkilö, alle 15v. ilmaiseksi). Kuskin ja ryhmänvetäjä pääsevät maksutta. Linja-auto saa ajaa jonon ohi suoraan messualueelle ja toimitamme sovitun määrän lippuja suoraan autolle.
  • Lipunmyynnistä ajetaan messualueen ohi parkkiin raviradalle. Voit pysähtyä lipunmyynnin jälkeen "pysäkille" ja päästää kyydistäsi ne, jotka eivät pysty kävelemään pitkiä matkoja.

  • Messuhalli on hevosmaneesi, otathan tämän huomioon mikäli sinulla on allergiaa. Maneesin hiekka kastellaan, ettei se pölyäisi.
  • Infopiste palvelee sinua myös kaikissa kysymyksissä ja ongelmatilanteissa puh 0400704082 / Minna. Lisäksi järjestäjät tunnistat keltaisista tai vihreistä liiveistä


Lämpimästi tervetuloa tapaamaan puutarhaväkeä, kysymään neuvoja asiantuntijoilta, tekemään ostoksia sekä nauttimaan messutunnelmasta!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Puutarhamessut on myös lastenmessut

Lapset (alle 15v.) on huomioitu messuillamme: he pääsevät maksutta sisään ja lisäksi heille on tarjolla mukavaa toimintaa.

Tikkupullan paistopiste
Raahen seurakunnan järjestämällä pisteellä voi koko perheellä paistaa tikkupullia.


Lasten puuhapiste / lapsiparkki
Siikajoen VAIkuttajaNUoret järjestävät mukavaa tekemistä lapsille. Pisteellä voi istuttaa oman auringonkukan ja maalata puutarhaan koristekiviä. Puuhapisteellä voi olla yhdessä huoltajan kanssa tai alakouluikäisen lapsen voi jättää "parkkiin" messujen kiertämisen ajaksi.

Huom! 
  • Jättäessäsi lapsen parkkiin anna ensin omat yhteystietosi nuorille
  • Lapsi on lapsiparkissa aina huoltajan vastuulla

Eläimet
Alpakat ja aasi saapuvat vieraaksi messuillemme. Lisäksi alueella käyskentelee hevosia, joita voi käydä katsomassa vain aikuisen seurassa. Tallialueella liikkuu myös tallikissoja.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Messujen etäkohteena Limingan Arboretum

Suuren maailman tyyliin messuillamme on tänä vuonna etäkohde, nimittäin Alakestilän Arboretum Limingassa avaa porttinsa messupäivänä meidänkin vieraita silmälläpitäen.

Puistosta löytyy noin kolmen hehtaarin alueelta 120 eri puulajia ja 60 erilaista pensasta. Kotimaisten lajien lisäksi puistossa on ulkomaisia harvinaisuuksia. Arboretum sijaitsee n. 30 km:n päässä Hevoskeskukselta (ks. kartta alla) osoitteessa: Värminkoskentie 20, Liminka.
Upea miljöö Liminganjokivaressa. Kuva: Limingan kunta
Ohjelmassa messupäivänä 20.5.:

* Opastetut puistokierrokset klo 10-12 ja 14-16.
Kierrokset ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

* Pikkupuutarhurit kurssi klo 12:00 - 15:00 
Ilmoittautumiset 15.5. mennessä nettilomakkeella suoraan 4h-yhdistykseen. https://liminka.4h.fi/tapahtumat/?x114583=223383

Lisätietoa alueesta:
http://www.kulttuuriliminka.fi/arboretum/

Kartta: 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Bussiretki Oulusta Ruukin puutarhamessuille 2017!

Oulun Puutarhayhdistys järjestää tänäkin vuonna Oulusta bussikuljetuksen puutarhamessuille 20.5.2017 Ruukin hevoskeskukseen. Ilmoittaudu nyt!

Retki on avoin kaikille, ei siis tarvitse olla puutarhayhdistyksen jäsen.

Bussikyyti lähtee Oulun linja-autoasemalta klo 9.15 (messuilla klo 10) ja lähtö messuilta klo 13.15 (Oulussa klo 14).

Kyytimaksu Oulun puutarhayhdistyksen jäsenille 10 euroa ja ei-jäsenille 15 euroa. Pyydetään varaamaan käteistä kyytimaksua ja sisäänpääsymaksua (5 euroa) varten. Maksut kerätään autossa matkan aikana. 

Etukäteisilmoittautumiset Irma Takalalle numeroon: 040-7278727.

Paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Saavuthan paikalle ajoissa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Laukkojen laaja suku, osa 3


Sipulien eli laukkojen suvussa on kaikille tuttujen lisäksi paljon huonosti tunnettuja, erittäin käyttökelpoisia kasveja -makuelämyksinä, terveyttä tukevina tai koristearvoja omaavina. Messuille pyritään saamaan myyntiin hyvä valikoima sipuleita. Näin ennen messuja Inga tarjoilee maistiaisia aiheesta blogikirjoitusten muodossa.

Parissa aikaisemmassa jutussani olen käsitellyt lähinnä ravintokäyttöön viljelemiäni sipulikasveja. Tässä osassa keskityn niihin, jotka ainakin hankintahetkellä on tarkoitettu pelkäksi silmäniloksi.

Keltalaukka. Kuva: Markku Nuojua
90-luvulla innostuin tilaamaan sipulikasveja työkaverien kanssa kimpassa postimyynnin kautta. Sillä tavalla puutarhaani ilmaantuivat punakukkainen lehtolaukka, keltalaukka ja violettikukkainen ukkolaukka.

Lehtolaukka on sinnitellyt purppuratuomien alla valkovuokkojen seurassa, mutta kasvupaikka on ilmiselvästi leveälehtiselle lajille liian kuiva ja vähäravinteinen. Olen näet tutuilla nähnyt sen levittäytyvän laajoiksi kasvustoiksi muhevalla kasvualustalla. Keltalaukka on yhtä matala ja alkukesällä kukkiva kuin lehtolaukka. Meillä se raukka potee samoja ongelmia kuin lehtolaukka. Puolivarjoisassa rehevällä kasvupaikalla sekin kuulemma levittäytyy mattomaiseksi kasvustoksi.

Kookkaat -jopa toista metriä korkeat- ukko- ja jättilaukat muuttuvat talventörröttäjiksi jo keskellä kesää. Niinpä ne eivät ole saavuttaneet suurta suosiotani. Fiksumpien puutarhureiden palstoilla niiden uljuutta olen päässyt ihailemaan. Jopa niiden lakastumisvaiheen jotkut ovat pystyneet hienosti kätkemään. Nimenomaan kätkemään, ei hoitamaan poisleikkaamalla, sillä jos kukinnan jälkeen ränsistyvän sipulikasvin leikkaa maantasalle, niin se ei ehdi voimistaa talvehtivaa sipuliaan ja seurauksena on vuosi vuodelta näivettyneempi kasvi, joka ei lopulta jaksa edes kukkia.

Mustalaukan nimi kuulosti mielenkiintoiselta. Tilasin sen siemeniä kerran Joylta. Itivät hyvin. Tuli rypäs kapealehtisiä, kauniisti valkoiselta kukkivia sipulikasveja. Kukinnot ovat tiiviitä palloja. Ne houkuttelevat perhosia. Kasvi on siementämällä levittäytynyt hillitysti vuosien saatossa. Mutta mistä ihmeestä tulee nimi mustalaukka.

Vuosia sitten ostin Turun kasvitieteellisestä puutarhasta pikkiriikkisen pisaralaukan taimen. Kun se pari vuotta myöhemmin oli varttunut kukkivaksi, totesi kyläilemässä ollut Särkän Jari: "Tuo ei ole minkään näköinen." Olin samaa mieltä. Jäi raukka räväkämpien varjoon.

Naapuristossani asustelevan kasviharrastajan kanssa tilasimme yhtenä syksynä monenlaisia sipulikasveja. Tilauksen toimittaminen oli hitaanlaista ja epäilimme jo, että maa jäätyy ennen paketin tuloa. Ei ihan jäätynyt ennen, mutta heti istuttamisen jälkeen kylläkin. Seurauksena oli, että harva ilmaantui keväällä kasvun alkuun. Libanoninlaukka on siitä tilauskerrasta ainoa tällä hetkellä jäljellä oleva: valkoinen kukinto on kookas kasvin kokoon suhteutettuna, läheltä tarkasteltuna tosi kaunis kasvi, mutta jää helposti vähälle huomiolle.

Tornionlaakson puutarhassa keskikesällä vieraillessani silmiini osui kirkkaansiniseltä kukkiva sipulikasvilta näyttävä kasvi. Oli kuulemma posliinilaukka. Kasvi on matala ja hentokin, mutta sen harvinaisen hehkuva sinisyys kiinnittää kyllä huomiota.
Tähtilaukka. Kuva: Markku Nuojua

Yhtenä syksynä Turun reissulla mukaani eksyi Kauppilasta tähtilaukan kookas sipuli. Seuraavana kesänä sen kukinta lumosi: oli kuin uudenvuodenyön taivaalla sädehtivä ilotulite. Lehtiä ei näkynyt. Ympärillä kasvavat olivat piilottaneet ne. Mitähän se olisi vaatinut jatkon kannalta? Jäi nimittäin minulla kertakomeudeksi -mieleenpainuvaksi tosin.

Vakkataimesta hankin pari vuotta sitten sinilaukan. Se on kuin posliinilaukan isoveli: yhtä taivaansininen keskikesän kukkija, mutta korkeutta sillä on tuplasti enemmän eikä muodosta tiheää tupasta kuten posliinilaukka.

Samasta osoitteesta on peräisin siperianlaukkani, jonka ulkonäköä ei voi kyllä hemaisevaksi sanoa, mutta se saattaa ollakin hyötykasviksi passelimpi. Sellaisena sitä lienee Suomessa joskus kasvatettukin.

Viinilaukka
Vakkataimesta on peräisin myös viinilaukkani. Se muistuttaa vuosia sitten jostakin hankkimaani pallerolaukkaa. Molempien kukinnot ovat niin tummanpunaisia, että näyttävät lähes mustilta ja säväyttävät kukkapenkissä sopivassa seurassa.

Tässäpä ne laukat, joista itselläni on kokemusta. Sitkeitä kavereita ovat olleet -tähtilaukkaa ja suurimpia jättilaukkoja lukuunottamatta. Ovat pärjänneet omillaan vuodesta toiseen. Eivät ole tarvinneet jakamista tai muuta hyysäystä. Semmoisesta tämmöinen laiska puutarhuri tykkää.

Inga Nuojua on puutarhamessujen taustavoima ja Kotipuutarha-lehden mustan muovin mannekiiniksi tituleeraama oman tiensä kulkija. Ingan lajistoltaan uskomattoman rikkaassa puutarhassa ei rehkitä, vaan keskitytään nauttimaan kaikista luonnon vivahteista. Luomusti.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Laukkojen laaja suku, osa 2

Sipulien eli laukkojen suvussa on kaikille tuttujen lisäksi paljon huonosti tunnettuja, erittäin käyttökelpoisia kasveja -makuelämyksinä, terveyttä tukevina tai koristearvoja omaavina. Messuille pyritään saamaan myyntiin hyvä valikoima sipuleita. Näin ennen messuja Inga tarjoilee maistiaisia aiheesta blogikirjoitusten muodossa.

Pohjanmaalle sijoittuminen avarsi syötävien sipulien valikoimaani kahdella loistotuttavuudella.

Ensin tutustuin monivuotiseen ilmasipuliin, jonka tieteellisessä nimessä esiintyvä sana vivipaarinen (=eläviä poikasia synnyttävä) kuvaa hyvin kasvin merkillisyyttä. Alkukesällä kasvi muistuttaa pillisipulia, mutta pillisipuli tekee kesän edetessä kukinnot toisin kuin ilmasipuli, jonka varsien päihin ilmaantuvat pikkusipulien ryppäät. Yhdessä ryppäässä niitä on muutamia ja mikä merkillistä, ne voivat jatkaa itse samaa kehitystä korkealla maasta eli rivissä voi huiskia toinen, jopa kolmas "polvi". Nämä lilliputtisipulit voi käyttää ravintona (kuori kylläkin kovoo kesän mittaan), mutta erityisen hyvin ne sopivat lisäysmateriaaliksi. Itse olen todella tykästynyt tähän kasviin: se antaa runsaan lehtisadon aivan alkukesällä, siinä vaiheessa, kun pihalta löytyy tuoretta vain villivihannesrintamalta.

Kun Pohjanmaalla etsiskelin sipulinistukkaita maatalouskaupasta, niin törmäsin tarjonnassa kilohinnaltaan huomattavasti kalliimpiin ryvässipulin istukkaisiin. Mitä ne ovat? Istukas tekee kuulemma monta voimakkaanmakuista sipulia. Oli pakko kokeilla. Nykyisen ryvässipulikantani olen hankkinut hunajalla vaihtamalla karjalaispapalta, jonka äiti oli tuonut ne mukanaan rajantakaisesta Karjalasta. Joka syksy valitsen suurimmat istukkaiksi. Koen, että niitä on vaalittava, koska antajakin on jo manan mailla.

80-luvun alussa tehtiin retkiä Leningradiin. Semmoisella kävin minäkin. Pysähdyttiin Viipurin torilla. Muorit myivät "kielonlehtikimppuja". Ihmettelin, kuka niitä ostaa, kun ei ole yhtään kukkaakaan mukana. Kielitaitoni ei riittänyt asian selvittämiseen.

Karhunlaukka. Kuva: Markku Nuojua
Kului pari vuotta. Pääsin retkelle Tallinnaan. Siellä kadunvarsilla kohtasin samanlaisia kimppuja kaupittelevia. Asia selvisi. Kyse on "metsäsipulin" lehdistä ja niitä myydään syötäväksi. Kasvin virallinen nimi on karhunlaukka. Sillä on Suomessa vain yksi luonnonvarainen esiintymä, mutta jo Suomenlahden eteläpuolella se on lehtometsissä yleinen.

Karhunlaukan siemenet on saatava tuoreena kylvettyä, sillä ne menettävät itävyytensä nopeasti. Kasvi viihtyy hyvässä mullassa ja on sopeutunut pähkinälehtojen valaistusolosuhteisiin: toukokuussa suora auringonvalo, mutta pähkinän saatua kesäkuun alkupuolella lehtensä se on tottunut pääsemään vähintään puolivarjoon. Viihtyessään karhunlaukka levittäytyy mukavasti tarjoten alkukesällä maukasta, valkosipulille vivahtavaa salaattiainesta syödä asti. Juhannuksen jälkeen kehittyvät valkoiset kukinnot. Silloin kasvi käy koristekasvista ja saa kerätä voimia seuraavan kevään satoa varten. Loppukesällä sen maanpäälliset osat katoavat.

Ohotanlaukka. Kuva: Markku Nuojua
Yhteistyö Tornion arboretumin kanssa tutustutti minut ohotanlaukkaan. Se oli heille tullut Kirovskin kasvitieteellisestä puutarhasta. Kasvi on huomattavasti rotevampi kuin karhunlaukka, joten se on myös satoisampi. Se on pohjoisesta peräisin olevana kasvatusolosuhteisiin nähden paljon vaatimattomampi kuin eteläistä alkuperää oleva karhunlaukka. Ohotanlaukan maku ei tosin yllä aivan karhunlaukan tasolle, mutta raikasta, vihreää salaattiainesta ovat senkin nuoret lehdet.

Voitonlaukkaa on taimistoilla yleisesti myynnissä koristekasvina. Se muistuttaa aikalailla ohotanlaukkaa, joka tosin on leveä- ja ohutlehtisempi. Voitonlaukka on ravintokasvinakin käyttökelpoinen alkukesän ruuanvalmistuksessa ja kun kasvusto palautuu kesän mittaan kuosiinsa, sen voi jättää keekoilemaan kasvimaan koristeeksi.

Voitonlaukka. Kuva: Markku Nuojua
Raahelainen Paula Pirinen tutustutti minut kiinansipuliin eli kiinanruohosipuliin. Ihastuin sen miedosti valkosipulille vivahtavaan makuun ja ruohosipulimaiseen olemukseen. Kasvi on kuitenkin osoittautunut paljon sukulaisiaan hidaskasvuisemmaksi, joten en ole raaskinnut käyttää sitä ruuaksi yhtä suruttomasti kuin ruohosipulia ja karhunlaukkaa. Kiinansipulilla ei näytä olevan kasvupaikkansa suhteen erityisvaatimuksia. Jos sitä ei verota runsaasti ravinnoksi, se kehittyy komeaksi pehkoksi, jonka valkoiset kukat koristavat pitkään kasvimaata.

Muutamana keväänä olen ollut niin toimelias, että olen saanut kylvettyä jättisipulin siemeniä esikasvatukseen. Siinä kasvi, joka palkitsee loppukesällä: suuret sipulit ovat ihanan mietoja tuorekäyttöönkin.

Jossakin kasvitapahtumassa minulle kiikutettiin tunnistettavaksi ruikulalehtinen, miellyttävästi sipulille tuoksuva kasvi. En osannut ehdottaa sille mitään nimeä. Lykkäsin sen kotona likusterisyreenin juurelle ja siihen se hiljalleen kotiutui. Tutkiskelujeni tuloksena oletan, että se on käärmeenlaukka: vanha maustekasvi, jota villiytyneenä löytyy satunnaisesti Suomen luonnosta.

Uusin tulokas syötävien laukkojen kokoelmassani on Turun puutarhamessuilta viime keväänä hankittu vaarinlaukka. Kasvin lehdet ovat leveähköt ja maku raikas. Ostotaimi ei koolla voinut ylpeillä, mutta elinvoimaa siinä oli tuhdisti. Siitä kehkeytyi yhdessä kesässä komea puska ja kukkikin vielä kauniisti violetilta.

Näissä kahdessa blogikirjoituksessani olen käsitellyt ne sipulikasvit, joita olen viljellyt lähinnä syötäväksi. Tiedän, että monia on jäänyt itselläni kokeilematta ja niin muodoin myös tässä käsittelemättä. Kolmas blogikirjoitus tulee keskittymään kukkapenkkien laukkoihin.
Inga Nuojua on puutarhamessujen taustavoima ja Kotipuutarha-lehden mustan muovin mannekiiniksi tituleeraama oman tiensä kulkija. Ingan lajistoltaan uskomattoman rikkaassa puutarhassa ei rehkitä, vaan keskitytään nauttimaan kaikista luonnon vivahteista. Luomusti.


maanantai 23. tammikuuta 2017

Laukkojen laaja suku, osa 1

Sipulien eli laukkojen suvussa on kaikille tuttujen lisäksi paljon huonosti tunnettuja, erittäin käyttökelpoisia kasveja -makuelämyksinä, terveyttä tukevina tai koristearvoja omaavina. Messuille pyritään saamaan myyntiin hyvä valikoima sipuleita. Näin ennen messuja Inga tarjoilee maistiaisia aiheesta blogikirjoitusten muodossa.

Kuva: Pixabay.com
Harvassa kasvisuvussa on yhtä runsaasti hyöty-ja koristekasveja kuin Allium-suvussa. Wikipedia luetteli 59 lajia ja lajikeryhmää. Mitäpä noista esittelisi. Päädyin siihen, että käsittelen itselleni elämänvarrella tutuiksi tulleet, ne, joista on omakohtaista sanottavaa.

Lapsuudenkodissani viljeltiin sipulia, mikä tarkoitti istukkaista kasvatettua kepasipulia (ruokasipulia, keltasipulia). Lajikkeena oli Stuttgarter, joka muodoltaan oli kuin kaskinauris ja säilyi oikein kuivatettuna hyvin talven tarpeisiin. Tämän perinteisen lajikkeen on jostakin syystä syrjäyttänyt muodoltaan pitkulaisempi lajike Sturon (siitä saa kuulemma helpommin tehtyä sipulirenkaita). Minun viljelemänäni lajike ei ole kestänyt talvisäilytystä kovin hyvin. Vika on voinut olla kyllä istukkaissakin, joiden laadussa on ollut useana keväänä toivomisen varaa. Niiden hankkimispaikan suhteen kannattaa muutenkin olla tarkkana. Nimittäin jos istukkaita on säilytetty kylmässä, ne ovat saattaneet virittyä kukkimaan. Kukkavarsi on kelvoton syötäväksi ja kunnon sipulia semmoinen kasvi ei tee.

Lapsuuteni makoisimpia makumuistoja ovat "maitonperunat": keitto, jossa oli perunalohkoja, sipulia, maustepippuria ja suolaa. Varsinkin toipilasaikana se oli ensimmäinen ruoka, joka maistui. Sen sijaan "sipulimaito" (kiehuvaan maitoon runsaasti sipulia) ällöttää ajatuksenakin. Sitä tyrkytettiin sairauden iskiessä ruokahaluttomalle puolipakolla, varsinkin, jos tautiin liittyi yskää.

Keltasipulin punakuorinen muunnos, punasipuli kuuluu myös lapsuuteni tuttavuuksiin, tosin sitä viljeltiin vähän ja ainoastaan kesäiseen tuorekäyttöön. Sitä laitettiin hienoksi silputtuna "sallattiin" (=rosolli). Punasipuli sisältää väristään johtuen enemmän flavonoideja kuin normisipuli ja on värikkäänä monessa käytössä koristeellisempi, mutta kasvattaminen tuntuu vaativammalta. Minäkin olen joka kesä työntänyt pussillisen istukkaita maahan, mutta viljelytuloksella ei voi pröystäillä: kasvu on ollut kituliaampaa kuin keltasipulilla ja sipuleissa on ollut pilaantumishävikkiä jo kasvukaudella. Liekö syy ollut sysissä vai sepissä.

Ruohosipuli sopii myös kukkapenkkiin. Kuva: Markku Nuojua
Kotonani kasvatettiin myös monivuotisia sipuleita: ruoho- ja pillisipulia. Ruohosipuli lienee useimmille tuttu. Sen pyöreät ontot lehdet eivät ole kookkaita eivätkä kovin ärhäköitä. Niinpä se on alkukesän loistavaa salaattiainesta. Kesän edetessä pehkoon ilmaantuvat vaaleanvioletit kukinnot, jotka nekin voi käyttää ruokien syötävinä koristeina. Vihreät osat ovat siihen mennessä puutuneet. Kukkiva tupas kannattaa leikata alas, jotta saa uutta mehevää kasvua, jos ruohosipulia vielä kaipaa loppukesälläkin.

Pillisipuli eli talvisipuli on tavallaan kuin ruohosipuli isommassa koossa. Sekin on mehevimmillään ja maukkaimmillaan varhain kevätkesällä. Valkoisten kukintojen ilmaantuessa sen voi jättää silmän- ja hyönteisten iloksi.

Valkosipuliakin kotona viljeltiin. Violettikuorinen kanta oli peräisin Rauman torimummulta. Itseäni ei valkosipulin maku miellyttänyt, mutta ihailin sen ryhdikästä kasvutapaa ja lystikkäitä "minikynsiä" sisältäneitä ryppäitä varsien päissä.

Purjoa näin kasvatettavan naapurissa. Meillä sitä ei viljelty, koska se olisi vaatinut pitkän esikasvatuksen ja semmoiseen soveltuvia tiloja meillä ei ollut. Koulun kotitaloustunnilla tutustutettiin purjon käyttöön, tosin puutteellisella ohjauksella, kun ei korostettu vihreän osan erinomaisuutta, vaan laitettiin se suurimmalta osalta jätteisiin.

Näillä opeilla lähdin maailmanrantaa taapertamaan. Siellä oppimastani kerron osassa 2.

Inga Nuojua on puutarhamessujen taustavoima ja Kotipuutarha-lehden mustan muovin mannekiiniksi tituleeraama oman tiensä kulkija. Ingan lajistoltaan uskomattoman rikkaassa puutarhassa ei rehkitä, vaan keskitytään nauttimaan kaikista luonnon vivahteista. Luomusti.